perjantai 4. helmikuuta 2011

Uusi ovi

Ovi ennen
Wc ovea vähä uudistettiin. Toinen puoli ovesta sai liitutaulumaali pinnan. Siihen on hyvä kirjoittaa


muistiin asioita ja muuten vaan piirrellä. Joona piirsi ensimmäisen ukkelinki :).

maanantai 17. tammikuuta 2011

Rosteria



Vietettiin sitten autoton viikonloppu. :) Ei kyllä ollut mitään ongelmia salilleki pääsi helposti pyörällä. Kotona oleskelua. Lasten kanssa leikitty ja siivottu. Lauantaina mieheni lähti tekemään meille puu "laatikkoa" jossa voi pitää leiviuuniin tarkoitettuja puita. Minä suunnittelin ja mies teki. Tuli pieni virhe sillä suunnittelin tästä "laatikosta" liian leveän. En tiedä ymmärtääkö tuota monikaan, mutta ite tykkään. Olen jotenkin innostunut tuosta rosteri väristä tässä hiljalleen. Tykkään tosi kodikkaasta maalaisromanttisesta tyylistä, mutta tykkään kuitenkin myös pelkistetystäki yksinkertaisistakin sisustus jutuista. Sitten yritän niitä jotenkin sovitella yhteen - hiljalleen pienellä rahalla ja pitkällä ajalla :). 

perjantai 14. tammikuuta 2011

Vauvan sänky


Kun odotin meidän neitiä niin sain idean, että tehdäänpäs vauvalle sänky. Koska silloiseen makuuhuoneesemme ei olisi mahtunut pinnasänkyä. Suunnittelin sängyn jonka sitten mieheni teki. Sängyn mallina käytin vaavi sänkyä http://www.vaavi.fi/. Sängyn mitat eivät ihan olet parhaimmat mahdolliset sillä sänky on hiukan liian syvä minun kaltaiselle lyhyelle äidille :). Mutta muuten tykkään sängystä kovasti. Sängyssä näkyy käsityön jälki, mutta se ei haittaa. Tunne arvoa taas antaa lisää se, että olemme sen mieheni kanssa yhdessä suunnitellut ja tehnyt.  Harmi kun ei ole parempaa kuvaa sängystä kun se oli käytössä. Neiti nukkui siinä noin 3 ensimmäistä kuukautta. Tässä sängyssä on hyvä nukkua mahdollisten tulevienkin vauvojen.

Pieni kodinhoitohuone


Pääty vessa, kodihoitohuone jne. millä nimellä tätä nyt kutsuisi. Tämä tila me remontoitii täysin kokonaan. Kaikki vanhat kaapit, lattiat ja seinät purettiin. Tämä wc on pieni kodinhoitohuone samalla. Laitoimme ison hanan altaaseen jotta pienten pyllyjen pesu onnistuu siinä kätevästi. Itse tykkää erityisesti ruskeasta lattia laatasta ja siihe laitetusta vaaleasta saumalaastista.

torstai 13. tammikuuta 2011

Poika odottaa iskää

Tämä kuva on talvelta 2009, iskää odotellessa monesti ikkunan edessä piirrettiin.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Lehtilaatikko


Saimme talokaupoissa mukana autotallin jonka mukana sitten paljon roinaa, myös käyttökelpoisia työkäluja. Tallia penkoessa löysin vanhan puisen laatikon. Laatikko oli ihan öljyssä yms. 
Putsasin ja sivelin öljymaalia suurpiirteisesti puulaatikon pintaa. 
Näin puulatikosta tuli sopiva lehtilaatikko. 

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Sängynpääty


Ensimmäinen joulu omassa kodissamme eli 2009. Näin jossain sisustus lehdessä sängynpäädyn joka oli tehty rukkilavoista. Siitä sainkin idea tehdä sängynpäädyn laudasta jota ei ole höylätty. Edullisesti tätä lautaa saatinkin vanhempien metsästä kaadetuista puista joista on tehty lautoja. Mieheni sitten sai ennen joulua tehtyä meille sängynpäädyn. Tämä on yksi minun harvoista huonekaluistani joista en luovu. Pääty on minusta kaunis vaikkakin ehkä hiukan liian korkea, mutta sekin on vaan jännittävää :). Tärkeää on myös se, että mieheni on tehnyt sen ja puut ovat vanhempieni metsästä.  

Ensimmäisessä kuvassa sängynpääty heti valmistuttuaan. Oikenpuoleisessa kuvassa sängynpääty nyt, seinällä myös itse tekemäni taulu josta kerron vielä. :)

Kuvissa on sängyn päällä tyynyt joihin painoin valokuvat meidän perheestä. Yhdessä tyynyssä on kuva minusta ja miehestäni, ja sitten on kummastakin lapsesta oma tyyny. Painoin valokuvat siten, että tulostin kuvat ensin paperille joka on tähä hommaan tarkoitettu (ostin stockmannilta) ja sitten silitysraudalla siirrimme ne mieheni kanssa tyynynpäällisiin.

Pariovet



 Heinäkuussa 2009 tuttava perhe ehdotti että ostakaa heidän talo. Kieltäydin aluksi, kunnes sain idean, että makuuhuoneen ja olohuoneen välisen säleoven voisi vaihtaa parioviin. Tuohon ideaan sitten mieheni tarttui eikä enään ollut muuta vaihto ehtoa kuin suostua talokauppoihin. Hieman minua pelotti kun kauppakirjoihin nimeni kirjoitin. Kuukausi tehtiin kovasti pintaremonttia ja käytiin välilllä synnyttämässäkin meidän tyttö ja taas jatkettiin. Pariovet saatiin vasta sitten tammikuussa 2010, mutta edullisesti vanhempieni varastosta. :)