tiistai 11. kesäkuuta 2013

Niittyleinikki


Tuo kaunis keltainen kukka tuo mieleen lapsuuden niittypellot. Meidän pihalla on pienen pieni siivu tontin reunassa jota ei ole ruohonleikkurilla leikattu. Siellä sitten pääsee kasvaa luonnon kukkia. Lapset iskän avustuksella on hakenut pienen pieniä kimppuja äidille kun olen pyytänyt. Niin kauniita kukkia ettei niitä tarvitse olla paljon niin tuo iloa, varsinkin kun jälleen saamme kokea tätä suomen "normaalia" kesää eli on kylmää ja koleaa.



Joskus menneenä talvena tein pilttipurkeista tämmöisiä. Siinä se purkki on ikkunan pielessä odottanut käyttöä ja kukat sopi siihe oikein söpösti. 

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Yhdessä auringon kanssa

Niin varmaan moni muukin ylistää tätä ihanaa kesän alkua. Ollaan niin nautittu. Pihalla ollaan vain oltu, hankittu lapsille niille luvattu trampoliini (sitä varten piti kerätä reippaus tarroja - tulostin netistä "10pistettä ja papukaijamerkki" tarroja). Riippumatto oli aivan mahtava ostos, niin mukava ja leppoisa levähtää päivän askareiden keskellä niin lapsilla kuin aikuisilla.



Tässä hiljattain keväällä sain ompelukoneen. On kyllä ollut mukava kun keksii jonku idean niin voit toteuttaa sen ompelukoneella samantien tai oikeastaan sen ääreen voi paeta tekemättömiä kotitöitä. En ole mikää erikoisen hyvä ompelia mutta aina sitä jotain saa aikaiseksi ja sinne päin. 
Tässä vähä yritin ehostaa ja saada mukavemmaksi meidän puutarhakalusteita jotka kuitenkin sitten raahasin varastosta vielä terassille ja taidan taas syksyllä kantaa ne takaisin varastoo kuitenkin. No tuolit oli erittäin ankeat istu kunnes keksin. Varastossa on retkipatja josta leikkasin sopivat palaset ja sitten vanhoilla paneeliverhoilla päällystin retkipatjat. Nyt ei haittaa vaikka ne vahingossa kastuisi sillä kuivuu nopeaa kun ei ole kovinkaan paksut. (Tuolit pitäisi maalatakkin vielä ja pöytään vaihtaa kokonaan levyt - kerron sitten siitä kun keksimme miten ehostamme ne :) )



"Eepi" sai vielä äidin vanhasta paidasta (jota olen käyttänyt yöpaitana) itselle uuden kotimekon kesäksi.



Kuumina kesäiltoina ei aina juoksu lenkki houkuttele mutta jollain tavoin haluttaa käydä lenkillä niimpä  pyöräily on sopivan vilpoisaa hommaa varsinkin ilta auringon aikaa. 


torstai 16. toukokuuta 2013

Sateen jälkeen paistaa aurinko

Tavattoman ankea oli viime viikko, tuntui että vesisade ei lopu koskaan. Hyvä mielen ylläpitämiseksi lapsille ja itselle piti keskiä kaikenlaista. "Jonten" kanssa leipasimme erittäinkin ei niin kauniin piirakan, mutta voi kuinka se maistui hyvälle ja toi hyvää mieltä meille kaikille sateisiin päiviin. "Eepi" neiti piti pukea ulos leikkimään sateesta huolimatta.




Koko viikon kulutin oikeastaan aikaa hakeaksemme meille kanit lapsille. Löysinkin ne ja lapset valitsi molmmat mustat kanit itselle. Kanit erottaa sittä että "jonten" kanin kuononpää on valkoinen. 



Sitten onkin riittänyt auringon paistetta. Terassin kunnostus ja muutos työ suunnitelma (hyvin suunniteltu on puoleksi tehty ?) on nyt valmis. Nyt pitää suunnata kaupoille ostamaan tarvikkeet ja aloittaa työ. Suunnittelin terassista sellaisen että voi ulkoilmasta nauttia vaikka sataisia koko kesän - ulko olohuone. Tulee takkaa, spotteja, katetta ja vähä lisää kaidetta.

Minulla on vanhat puutarhakalusteet, mutta olen päättänyt etten enään raahaa niitä terassille sillä ne on jo huonossa kunnossa ja haluaisin ns. sohvat. Kovasti näillä keleillä olisi tehnyt mieli,  mutta malta mieleni ja odotan että ostetaan/tehdään itse uudet. 



Seikeiton lapsille pysty oivallisesti tarjoamaan arkun päältä sillä terassimme on suojaisa ja niin aurinkoinen että on todella kuuma jo terassilla.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Hiukset

Joka kevät tulee se fiilis että nyt tukka uusiksi. Ehkä syynä on sekin, että talven aikana pitkien hiusten latvat ovat niin hauraat että kotimme täyttyy minun hiuksista. :) No nyt vain otatin pitkän pätkän hiuksia pois - joo iha suoraa vain. Mulla on siis polkkatukka :D. Totuttelua tämä on että mitä tällä tukalla nyt oikein voikaa tehdä. Kovasti yritän opetella kaikkia kivoja lettejä tämmöiselle lyhyellekkin tukalle, esim. kaksi ranskalettiä edestä taakse olisi kiva, mutta vielä ei ole kovin nättiä tullut. Yritän myös opetella pitää hiuksia auki :).






Laitettiin murujen kanssa vähä leikkimökkiä kuntoon. Raahtattiin leikkimökin kalusteet takaisin paikoilleen. Omeplin uudet verhot, peiton ja pöytäliinan vanhoista kankaista mitä on tuonne kaapin perälle jäänyt. No tunnelmaa nostatti vielä kiva vesisade joka ropisi leikkimökin kattoon kun aseteltiin tavarat paikoilleen. Tänä kesänä laitetaa ikkunoihin "lasitkin" ja rakennetaan hela kera uunin. Leikkimökki on oli viime kesänä vähä tauolla tuossa kunnostamisessa, koska kotimme oli myynnissä emmekä tienneet kuinka kauan olisimme tässä kodissa, mutta TÄÄLLÄ OLLAA EDELLEEN eikä ole valittamista <3.




-kuvat ovat sitten kännykkäkuvia - mun erittäin huonon puhelimeni-

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Mikä päivä?

Olen päivistä ihan sekaisin, enkä oikein osaakkaa keskittyä näihin arkipäiviin yhtään. Sehän on niin että kun mies on vkl reissussa niin kotiäideillä on pitennetty työviikko, eikö? Sitten tulee nämä kaksi arkipäivää ja sitten huomenna onkin vapaa ja sitten taas pari päivää vapaata ja taas vapaa ja mitä vielä ensiviikollakin oli vissiin joku ylimääräinen vapaa päivä? Vapaa päivät on tervetulleita, mutta se sekoittaa arki rytmiä.

 Isot murut tänää viimeistä päivää hoidossa, hienosti saa aloittaa kesäloman naamiaisten merkeissä. Uusi elämäntilanne välillä vaivaa ja sitä kautta väsyttää elämä. Annan itselleni luvan olla erittäin laiska niin laiska silloin kun siltä tuntuu, ihanaa on kun ei pettaa kokopäivänä petiä, oikeestaa avonaiset pedit kodissa vaikuttaa aika kodikkaalta.


"eepi" ja "jonttu" sain kiinteet naamarit päähänsä ku maalasin heidän kasvot aamulla ennen hoitoon lähtöä. "Eepi" halusi laittaa minun vanhan prinsessa mekon ylleen ja näin oli edullinen ja mieluisa naamiais asu pikkuneidillä. "Jonttu" sai ylleen jo minun aikaisemmin tekemän supermies viitan, aamulla vielä ompelin yläreunaan vain kuminauhan ja nauhat että sen saa helpommin pysymään harteilla. Uskon että muruilla on ollut huikee hieno päivä.

Minä olen mököttänyt vain tämän päivän, mutta mitä se haittaa ei yhtään mitään. Käyn ostaa hoitotädeille kukkia kiitokseksi ihanasta hoitoajasta ja aloitamme lasten kanssa kesäloman jonka pituus on varmaankin ehkä sinne elokuun alkuun.

Tässä pari tämän kevään hankintaa ja löytöä. Äidille ja tytölle uudet tennarit. Omat tennarit oli niin helmi löytö ja se oli tarpeellinen heräteostos. Kengät on niin täydelliset myös minun uuden takkini kanssa, olen pitkään haaveillut Didriksonsin takkia ja vihdoin päätin hankkia sen itselleni hinnalla millä hyvänsä. "Eepi" takkia etsin netistä monta viikkoa kunnes kohdalle osui oikea.










Niin ja mikä päivä? - vapun aatto! (ei munkkeja vain kaupan simaa, me ei munkkeja kaivata).



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Keinutuoli "matto" ja raitaverhot

Nyt töissä kotona, pienen pojan sijaisvanhempi ja omat murut tuossa ympärillä myös. Nautin täysin tästä, ihanaa olla pitkästä aikaa kotona ihan luvan kanssa ilman, että tarvisi murehtia töitä/opiskeluita. Toivotaan että tuleva kesä on aurinkoinen. Tässä nyt olenkin uudistanut sitten vähän kotia lähinnä verhoilla yms. pienillä jutuilla. Tuntuu, että koko kodin laittaminen ollut niin toissijainen asia kun on ollut töissä. Nyt kaikki ideat jotka on hyllyllä ollut niin käytäntöön. Tässä tätä uutta elämäntilnnetta pohdin ja mietin samalla kun virkkasin tämä keinutuoli vaatteen vai miksi sitä nyt sanotaankaan. Tässä pari kuvaa (huonolaatuisia) meidän uusista verhoista olohuoneessa. Tyyli on vähä muuttunut edellisistä kirjoituksista. Isommat lapset vielä on muutaman päivän hoidossa kunnes nekin jää kotia ja pääsemme touhuilemaan kaikkea mukavaa.